Loppusanat

Valmistumisjuhla oli viikko sitten. Opiskelu Budaissa on päättynyt.

Bekkaseit valmistumisjuhlassa

Vuosi meni todella nopeasti. Ei siitä ole kauaakaan, kun hyppäsin Naritan lentokentältä junaan ja matkustin kaikkine laukkuineni yksin Katsuuraan ja ihmettelin sitä kuinka kaukana maaseudulla se pieni kaupunki onkaan. Yliopistolle saapuminen on vielä tuoreessa muistissa. Olihan se aluksi outoa, kun joutui keskustelemaan jollain muulla kielellä kuin suomella. Koska opiskelijat puhuivat keskenään lähinnä englantia, oli kauhistuttavaa huomata ajattelevansa englanniksi. Onneksi se ei lopulta kestänyt kauaa, jo muutaman viikon päästä jälleen ymmärsin omia ajatuksiani.

Vuoden aikana oli paljon hauskoja hetkiä, mutta myös pitkästyttävää laiskottelua mahtui mukaan. Olen tavannut paljon hauskoja ja ystävällisiä ihmisiä. Monia retkiä, paljon nähtävyyksiä ja hienoja kokemuksia. Kulunut vuosi on ollut uskomaton, olisi vaikea tiivistää vuoden aikaisia tuntemuksia yhteen blogijuttuun. Siispä kirjoitan vain, että eläminen Japanissa on ollut mahtava kokemus. Jos joku pohtii opiskeluvuotta Budaissa, niin suosittelen vilpittömästi. Tämän jälkeen minäkin osaan antaa muutamia vinkkejä Budaihin liittyen.

Pari päivää sitten muutin pois koulun asuntolasta. Nyt majailen meksikolaisen kaverini nurkissa ja odottelen uusia bekkaseitä saapuviksi. Eihän siihen ole enää kuin viikko, ehkä niistäkin vielä jotain kuullaan...

Minun Budai-blogi päättynee tähän. Kiitos kaikille! Terveisiä!

Niki

Kansainvälinen budoseminaari

Osallistuin jo perinteiselle budoseminaarille, joka järjestetään joka vuoden maaliskuussa Katsuurassa. Kyseessä on Japanissa asuville ulkomaalaisille tarkoitettu tapahtuma, jossa eri budolajien harrastajat kokoontuvat harjoittelemaan ja kokeilemaan uusia lajeja. Tänä vuonna oli jo 24. kerta, kun kyseinen seminaari järjestettiin. Paikalla oli 88 ihmistä, mukana myös reilu kymmenen Budain bekkaseitä tai vaihto-opiskelijaa. Tapasin siellä myös suomalaisen Sinikan, joka on ollut vakio-osallistuja jo kahdenkymmenen vuoden ajan.

Perjantaista maanantaihin asti kestävässä seminaarissa on opettajina Japanin parhaimmisto. Mikäli opettaja ei ollut MM- tai olympiamitalisti, niin ainakin Japanin mestari jossain sarjassa, usein vielä moninkertaisesti. Ohjelmassa oli useita luentoja liittyen budoon sekä mahdollisuus kokeilla itselle kahta entuudestaan tuntematonta budolajia. Edustettuina olivat kendo, tankendo, naginata, sumo, judo, aikido, karate, shorinji kempo ja kyudo. Minä kokeilin naginataa, joka oli mielenkiintoista. Budai-vuoden aikana olen katsellut naginataa vähän sillä silmällä, mieleni on tehnyt kokeilla sitä, joten nyt oli erinomainen tilaisuus. Opettajana oli ihastuttava rouva, 8. dan, jolla on luonnollisesti myös useita Japanin mestaruuksia. Tosin erinomainen opettaja ei tehnyt naginatan käytöstä yhtään sen helpompaa... Olen ajatellut, että sehän on melkein kuin kendo, mutta ei se ollut sitten sinne päinkään. Kendossahan on lähinnä yksi perusasento ja ote miekasta, mutta naginatassa niitä on lukuisia, otteet ja asennot vaihtuvat koko ajan. Kendoharjoittelijalle käsketään aina seisomaan suorassa ja kulkemaan suoraan eteenpäin, joten niiden oppien jälkeen naginatan käyttö tuntui vaikealta, kun piti seistä sivuttain ja vaihtaa rintamasuuntaa lyöntien mukaan. Ehkäpä naginata on perinteisesti ollut naisten laji juuri sen takia, kun se on miesten aivoille liian monimutkaista. Alkuun vaikeaa, mutta mielenkiintoista, ehkä kokeilen sitä vielä uudestaan tilaisuuden tullessa.

Seuraavana päivänä pääsin kokeilemaan kyudoa, tavanomaisemmin sanottuna jousipyssyllä ampumista. Tämänkin lajin opettajat olivat huippu-ukkoja. Kyudo on rauhallista ja tyyntä, eikä maaliin osuminen taida olla se pääasia. Ampumisen liikesarja näyttää yksinkertaiselta, mutta sitä se ei ollut. Niin kuin aloituksen ja lopun zanshinin välissä olisi ollut kahdeksan kataa. Kaikki eri vaiheet vaativat pitkällistä harjoittelua. Normaalisti kyudon aloittelijat eivät pääse ampumaan nuolia harjoittelun alkuvaiheessa ehkä pariin kuukauteen, mutta meidät laitettiin ampumaan jo kymmenen minuutin jälkeen. Arvattavissa on, ettei muoto ollut monellakaan kaunista. Muutama jopa osui maaliin, minäkin sain nuolet lentämään maalialueelle asti, mutta osumilla ei pääse kehuskelemaan.

Tietenkin seminaarissa oli varattu aikaa myös oman päälajin harjoituksiin opettajien ja muiden saman lajin harrastajien kanssa. Kendo-opeina paikalla oli Sakudo-sensei Osakasta ja Budain omat opettajat. Harjoituksissa oli Budain opiskelijoiden lisäksi viitisentoista muualta saapunutta ulkomaalaiskendokaa. Ja Iwakiri-sensei osaa yhä suomalaisia sanoja: "napa, massugu!"

Nähtiin siellä myös hieman maorikulttuuria, kun illanvieton aluksi Kendo-world'in uusiseelantilaismiehet tempaisivat paidat pois ja esittivät haka-tanssin. On kuulemma perinne sekin. Viikonlopun seminaari oli mukava kokoontuminen leppoisassa hengessä muiden budoharrastajien kanssa. Useat kävijät ovat käyneet siellä joka vuosi. Tulevat tapaamaan kavereita, joita ei välttämättä muuten vuoden aikana näe. Suosittelen osallistumista, mikäli siihen on mahdollisuus.

Lisää kuvia seminaarista.

Kevätretkiä

Nyt kevätlomalla on ollut aikaa käydä eri paikoissa, tässä matkaraportteja. Olen onnekas, sillä olen löytänyt kaverin, jonka kanssa olen käynyt retkillä eri puolilla Japania. Matkoista ei oikein voi puhua, mutta retkistä kylläkin. Paikallisen kaverin kanssa matkustaminen on paljon antoisampaa kuin pelkästään omin päin. Japanilaisesta kulttuurista oppii paljon enemmän, kun on kulkee japanilaisen kanssa. Tietenkin on myös helpompaa matkustaa, kun joku osaa puhua sujuvaa japania. Lisäksi, kaverini on hoitanut matkajärjestelyt, joten minä olen päässyt helpommalla. Eihän se minun kielitaidoilla oikein onnistuisi, tai olisi ainakin hyvin hankalaa.

Helmikuun lopussa suuntasimme länsirannikkolle, kohti Kanazawan kaupunkia ja kuuluisaa Shirakawan kylää, joka on maailmanperintökohde. Bussissa istumista riitti, sillä automatkailu Japanissa ei ole aivan yhtä nopeaa kuin mitä se on Suomen tyhjillä teillä. Ja olihan siinä välissä vielä Japanin Alpit, jotka aiheuttavat pientä kiemurtelua reittiin. Katsuura oli lähtiessäni mukavan keväisessä säässä, aurinko paistoi ja lämpöäkin taisi olla lähelle kymmenen astetta. Kuitenkaan Tokiosta ei tarvinut kauaakaan ajaa kohti sisämaata, kun alkoi olemaan merkkejä lumesta ja jäästä. Maisemista huolimatta nukuin suurimman osan ajasta. Yllätys olikin suuri, kun pysähdyimme levähdysalueelle Gifun prefektuurin vuorten keskellä ja heräsin bussissa. Lunta oli ainakin metrin verran ja lisää satoi koko ajan. Loppuillasta pääsimme vihdoin länsirannikolla sijaitsevaan Kanazawaan, jossa tietenkin satoi vettä. Siellä ei juurikaan lunta ollut. Kanazawassa tapasimme siellä opiskelevan suomalaiskendokan, joka kertoi Kanazawassa satavan lähes aina. "Eväät voit unohtaa kotiin, mutta älä unohda sateenvarjoa", kuuluvat sanovan siellä.

Kanazawassa vietetyn yön jälkeen suuntasimme Shirakawan kylään. Se olikin aika suosittu turistien keskuudessa. Kylä on kaunis, täynnä vanhoja olkikattoisia taloja, jotka illan hämärässä on valaistuja. Valitettavasti meillä ei ollut aikaa odottaa pimeään asti, joten valaistut talot jäivät näkemättä. Näkymää heikensi myös kova lumisade. Lunta satoi vuorilla koko ajan siellä ollessamme, ja sitä lunta todellakin oli paljon! Maisemat olivat kauniita, mutta valitettavasti Shirakawa ei ollut aivan niin hieno nähtävyys kuin olin sen kuvitellut olevan. Shirakawasta paluu Tokioon kesti monta tuntia, mutta kuitenkin onnistuin palaamaan kotiin asti. Välillä kotiin palaaminen on vaikeaa, koska Katsuuraan liikennöiviä junia kulkee harvakseltaan, ja se viimeinenkin juna lähtee kohti Katsuuraa jo hyvissä ajoin ennen puolta yötä. Siitä syystä olen muutaman kerran joutunut turvautumaan kapselihotelliin Chiban kaupungissa.

Maisemia vuorten keskellä

Shirakawa

Helmikuun viimeisenä päivänä suosittu Tokyo Jihen -yhtye piti viimeisen konserttinsa Tokyo Budokanilla. Konsertti lähetettiin suorana lähetyksenä elokuvateattereihin ympäri Japania. Me kävimme katsomassa keikan elokuvateatterissa, konsertti oli hyvä. Harmi vain, että tällä kertaa myöhästyin junasta. Tällä kertaa en mennytkään kapseliin yöksi, vaan nettikahvilaan. Myöhemmin valinta hieman kadutti. Välillä tuntuu, että japanilaisten tietokoneiden näppäimistön käyttöön tarvitaan noitatohtori, joskus ne kun tuntuvat elävän oman mielensä mukaan. Siinä tietokonetta manaten ja netissä surffaillessani myös talo alkoi heilua, selvästi tuntuva maanjäristys pitkästä aikaa. Minun asteikollani se tuntui kohtalaisen voimakkaalta, joten kuuntelin aiheuttiko se muissa asiakkaissa mitään toimenpiteitä. Ei, surffailu jatkui normaalisti, siispä en itsekään ollut siitä huolissani. Voimakkuudeltaan se taisi olla vitosen tuntumassa. Suomessahan on ollut pieniä maanjäristyksiä Kouvolassa, lähellä kotiani. Olen lukenut ihmisten kirjoituksia niistä pienistä järistyksistä ja täältä katsoen se vaikuttaa hauskalta, kun ihmiset vouhottavat maanjäristyksistä, joiden havaitsemiseen tarvitaan mittalaitteet.

Mutta, nettisurffailu oli siis hankalaa, joten yritin nukkua tietokonekopin lepotuolissa. Tämä nettikahvila olikin normaalia viileämpi, joten jopa takki päälläkin torkkuminen oli huononlaista. Parin tunnin kehnojen tirsojen jälkeen aamun ensimmäisellä junalla kohti kotia. Olen huono nukkumaan junassa, mutta silloin se ei tuottanut ongelmia. Onnistuin kuitenkin puolimatkassa vaihtamaan junaa, kuten pitikin, mutta sen jälkeen nukahdin. Voi sitä tunnetta, kun heräsin junassa ja huomasin nukkuneeni oman asemani yli. Heräsin juuri sillä seuraavalla asemalla, tietenkin vielä niin, että juna on juuri lähdössä eteenpäin. Eihän siinä auttanut kuin huokaista syvään ja todeta: "onhan minulla aikaa, kellohan ei ole vasta kuin kuusi aamulla". Olikin onni, että heti seuraavalla asemalla vastakkaiseen suuntaan menevä juna pysähtyi asemalle samaan aikaan ja minä vielä onnistuin vaihtamaan oikeaan junaan. Onnekasta sinänsä, koska Katsuuran nurkilla junat kulkevat vain kerran tunnissa. Olikin mukava kallistaa päänsä seitsemältä aamulla omaan tyynyyn ja käydä yöunille.


Maaliskuun alussa ystävälläni oli kolmepäiväinen viikonloppuvapaa. Viikonlopun viettäminen kotona olisi ollut tuhlaamista, joten hänen piti kiireellä tehdä jonkunlainen matkasuunnitelma viikonlopun varalle. Koska minulle kaikki paikat Japanissa on mielenkiintoisia, totesin "mihin vaan", enkä osannut enempää auttaa suunnittelussa. Torstaina sain viestin "sinun seikkailusi alkaa tänään klo 23 Shinjukusta!", eikä mitään muuta lisätietoa. Minulla ei ollut matkakohteesta mitään aavistusta. Sen verran tiesin, että lähdemme yöbussilla, joten ainakin Hokkaido ja Okinawa olivat poissa laskuista. Siispä illalla Shinjukuun ja bussiin nukkumaan. Bussi olikin mielenkiintoinen, tehty yömatkustamista ja nukkumista varten. Penkkit olivat erillään ja soveltuivat hyvin nukkumiseen. Paitsi, että tila oli hieman liian pieni jopa normaalikokoisille miehille... Koska bussikuskikin oli ihminen, pysähdyimme keskellä yötä huoltoasemalle, jossa lämpötila oli pakkasen puolella. Järkytys oli valtava, kun tajusin pysäköintialueella parkissa olevan sata rekkaa, joiden kuljettavat nukkuivat autot käynnissä. Tulkaa joku myymään lisälämmittimiä tänne, ettei tarvi rekkoja tyhjäkäyttää!

Bussimatka päättyi aamulla, eikä minulla edelleenkään ollut tietoa mistä heräsin. Perillä kuitenkin valkeni, että kyseessä oli Tsun kaupunki Mien prefektuurissa. Olimme suuntaamassa kohti Ise jingua. Isen kaupungin pyhäköitä, jotka tunnetaan Japanissa myös yksinkertaisesti nimellä jingu (pyhäkkö), pidetään Japanin tärkeimpänä temppelinä. Niiden historia ulottuu noin 2000 vuoden taakse. Rakennukset ja sillat rakennetaan uudestaan joka 20. vuosi, jolloin ne pysyvät ikuisesti uusina. Vaikka minulle shintolaisuus ja buddhalaisuus on jokseenkin vieraita, olivat temppelit ja niiden ympäristö hyvin kaunis. Japanilaisille Isen temppelit lukeutuvat kohteisiin, joissa pitää vierailla ainakin kerran elämässä.

Eräs alueen rakennuksista. Vieressä tyhjä tila, johon uusi rakennus rakennetaan ja viereinen puretaan. Paikkaa vuorotellaan 20 vuoden välein.

Isen kaupungissa suuntasimme junalla Nagoyaan, jossa vietimme kaksi päivää. Nagoya, ihan kiva, mutta jotenkin kaupungista jäi hieman sellainen pienen kaupungin vaikutelma. Olikin yllätys, kun jälkeen päin tarkastin kaupungin väkiluvun, hieman vajaa 3 miljoonaa. Nagoyan linna oli mukava nähtävyys, vaikka se - kuten monet muutkin linnat Japanissa - on rakennettu uudelleen tuhoutumisen jälkeen. Nyt betonilinnassa oli kaikki mistä entisajan linnanherra on vain voinut kuvitella, hissistä lähtien. Nagoyassa oli kauniita puistoja ja kukkivia aprikoosipuita, kirsikkapuut eivät kukkineet vielä. Nagoyan ruoat ovat maustetumpia ja hieman vahvemman makuisia verrattuna Kanton, eli Tokion ja sen ympäristön ruokiin.

Shirotori-puisto Nagoyassa

Nagoya

Nagoyasta palasimme Tokioon taas juuri sopivasti niin, että onnistuin saamaan sen viimeisen junan minuuttia ennen lähtöä. Tokion rautatieasemalla ei junan vaihto onnistu ihan niin nopeasti kuin Katsuurassa, se on aika iso. Viikonloppu meni nopeasti.

Enää ei opiskeluaikana ehdi suuresti matkustelemaan, sillä valmistumisjuhla on neljän päivän päästä.


Melkein unohdin! Katsuurassa oli myös perinteinen japanilainen festivaali, hinamatsuri, näyttävästi esillä. Pieniä nukkeja oli joka paikassa. Kaupungin keskellä sijaitsevan pyhäkön pitkät rappuset olivat täynnä nukkeja ja koristeita. Katsuuran nuket taitavat olla tunnettu nähtävyys, sillä paikalla oli paljon muualta saapuneita japanilaisia katselemassa nukkeja ja koristeita.

Lisää kuvia:
Shirakawa
Ise jingu
Nagoya
Katsuuran nuket

Helmikuun kuulumisia

Edellisestä kirjoituksesta on kulunut melkein kuukausi, anteeksi!

Meidän ulkomaisten opiskelijoiden osalta opetus loppui noin kuukausi sitten. Meille ei järjestetty kokeita tai muitakaan testejä, ainoastaan kendo-opettajalle täytyi kirjoittaa kaksi raporttia. Tietenkin japaniksi käsinkirjoitettuna, joten olihan siinäkin hieman haastetta.

Opiskelujen loppumisen jälkeen elo onkin ollut varsin rauhallista. Olemme tehneet vielä muutamia retkiä opettajan johdolla. Alkukuusta kävimme kahdella eri temppelillä. Luonnollisesti, vanhat temppelit olivat hienoja ja niiden ympärillä olevat metsät ovat suuria ja rauhallisia. Vajaa pari viikkoa sitten kävimme Hakonessa, joka on tunnettu onsen-kylpylöistään. Hakone on lähellä Fuji-vuorta, joten näin vuoren taas, hieno näky! Paikka oli kaunis, mutta rauhallinen. Päiväsaikaan alueella näkyi joitain ihmisiä, mutta illalla oli todella rauhallista, ei ketään missään. Yritimme etsiä parin kaverin kanssa izakaya-ravintolaa illalla. Etsimisen jälkeen niitä löytyi kaksi, kumpikin melko etäällä toisistaan. Valitettavasti näille latinomiekkosille ei kumpikaan kelvannut, koska ravintolat olivat hiljaisia, eikä siellä siis ollut naiskauneutta. Itse olisin kyllä voinut keskittyä siihen olennaiseen ihan kaverusten keskenkin, siis syömiseen ja juomiseen, mutta ei. Ilta sujui siis rauhallisesti majatalossa televisiota katsellen... Seuraavana päivänä kiersimme vielä muutamia nähtävyyksiä ja kävimme ostoskeskuksessa, josta löytyi myös Iittalan kauppa. Siellä japanilaiset ihastelivat muumituotteita.

Meidän Hakonen retki oli hyvä, mutta hieman vaisu verrattuna viime vuoden opiskelijoiden retkeen. Me olimme yhden yö kylmässä Hakonessa, kun edellisvuonna olivat kolme päivää lämpimällä Okinawalla... Kolmas ja viimeinen retki oli viime viikolla. Kävimme Tokiossa museossa, joka keskittyi Tokion historiaan, Edo-kaudelta nykyaikaan. Museon jälkeen kulutin muutaman tunnin Asakusan kaduilla kuljeskellessa.

Valmistuminen on hieman vajaan kuukauden päässä, siihen asti on lähinnä laiskottelua. Tässä välissä olisi hyvää aikaa kuljeskella turistina, mutta opiskelijabudjetilla se on mahdotonta. Varsin valitettavaa. Katsuurakin on kaunis kaupunki, ilmat alkavat lämmetä kohti keväisiä lämpötiloja. Vaikka on vielä helmikuu, olen jo nähnyt muutaman kukkivan kirsikankukan. Varsinaista kukintaa joutunee vielä odottamaan hetken.

Niin, ja se mitä kirjoitin edelliskerralla kämppiksen vaihdosta... Perun puheeni. Kiinalainen kulttuuri ja käytöstavat saattavat olla mielenkiintoisia, mutta ei oman kodin oven sisäpuolella.

Kuvia temppeliretkeltä

Kuvia Hakonesta

Luminen Katsuura

Se taisi olla joulupäivän ilta, kun Katsuurassa lyhyen aikaa satoi räntää. Maa oli lähes valkea. Pari päivää sitten saatiin kunnolla luminen maa, kun maanantai-iltana alkanut räntäsade muuttui lumisateeksi. Yöllä lunta satoi muutaman tunnin ajan, joten aamulla lunta oli maassa pari senttiä.

Lumi sai ihmiset innostumaan talvesta. Aamuharjoitusten jälkeen bekkasei-tytöt kyhäsivät asuntolan pihalle lumiukon. Myöhemmin koulun pihalla näkyi monia lumiukkoja, joten myös paikalliset opiskelijat olivat puuhastelleet lumileikkien kanssa. Päivällä lämpötila nousi aamun pakkasasteista, joten lumi alkoi sulaa jo puolen päivän maissa. Seuraavana päivänä lumi oli jo sulanut, mutta koulun pihalla oli vielä lumiukkojen jäännöksiä. Katsuuran talven ihmemaa kesti vain lyhyen aikaa.

Lumisadeaamuna oli myös pakkasta, joten tiet olivat jäisiä. Mieleni teki käydä katsomassa keskustassa liikennettä, mutta se jäi sitten tekemättä. Täällä kun ei ole talvirengaspakkoa, joten vain osa autoilijoista käyttää kitkarenkaita. Loput sitten ajaa kesärenkailla. Vielä kun ottaa huomioon japanilaisten varsin vapaan suhtautumisen nopeusrajoituksiin, saatoi liikenteessä olla mielenkiintoisia tilanteita. Uutiset kertoivat Tokiossa tapahtuneen jonkun verran tapaturmia.

Osa meidän ulkomaisista opiskelijoista näki lumen ensimmäistä kertaa. Kaliforniasta tullut mies ei näyttänyt silminnähden hämmästelevältä, vaikka ei ole ennen lunta nähnyt. Taiwanilainen tyttö oli sen sijaan aivan ihmeissään. Minun nykyisin entinen korealainen kämppis ei ollut lumesta ja pakkasesta moksiskaan. Käveli ulkona sortseissa ja sandaaleissa paljain jaloin, kuten ennenkin. Korealaiset sanovat olevansa tottuneita kylmyyteen, mutta itse kutsuisin moista pukeutumista typeryydeksi. Sitten ne vielä ihmettelevät kun minä en pidä kylmyydestä, vaikka olen suomalainen...

Niin, minun kämppis vaihtui. Minä olin sopeutunut vallitsevaan tilanteeseen, mutta naapurin kiinalainen valitti omasta kämppiksestään. Niinpä toimisto vaihdoi kiinalaisen ja minun korealaisen kämppiksen huoneita päittäin. Taisin vetää pidemmän korren vaihdossa, sillä uusi kämppis on huomattavasti siistimpi ja hiljaisempi, vaikkakin omaa kiinalaisia käytöstapoja. Nyt sitten korealaiset asuvat keskenään naapurissa, mikä on suoraan sanoen loistojuttu. Enää ei minun huoneessa pidetä korealaisten päivähoitoa tai iltaisia meluisia kokoontumisia. Hieno homma.

Aamuinen maisema omasta ikkunasta.

Suuri rakennus oikealla on yliopiston dojo.

Fuji ja kylmää harjoittelua

Vihdoin näin Fuji-vuoren. Olen odottanut sen näkemistä kauan. Ensimmäisen kerran näin sen lentokoneesta puolisentoista vuotta sitten. Sen jälkeen olen yrittänyt tähyillä vuorta kaikista mahdollisista paikoista: Tokion ja Jokohaman pilvenpiirtäjistä, kiipeilemieni vuorten huipuilta ja muilta näköalapaikoilta. Elokuussa näin vuoren ohikiitävänä hetkenä, kun luotijunassa istuen pyyhälsin 270 kilometriä tunnissa sen ohi. Mutta silloin vuorella ei ollut tunnettua lumihuippua, jonka yleensä näkee kaikissa kuvissa. Joulukuussa onnistuin näkemään Fujin Tokion Odaibasta auringonlaskun aikaan, auringon vielä paistaessa vuoren takaa. Mutta vuori oli niin kaukana...

Vihdoinkin viikko sitten näin vuoren ja lumisen huipun. Kaverini varasi matkatoimiston järjestämän matkan, ja vielä hyvin edulliseen hintaan. Joten aamulla herätys kello kolme ja kohti vuorta. Päivä oli aurinkoinen ja kaunis, mutta kylmä. Katsuurasta lähtiessäni oli lämpötila muutamia asteita plussan puolella, mutta Fuji-vuoren lähistöllä taisi olla pakkasen puolella vielä päivälläkin.

Meidän matka suuntautui Fujin viidelle järvelle, jotka sijaitsevat vuoren ympärillä. Matkatoimiston järjestämällä bussilla oli helppoa matkustaa paikasta toiseen. Bussin lämmityslaite tosin oli rikki, joten matkanteko oli hieman vilakkaa. Kaikilta viideltä järveltä oli mahtavat näkymät vuorelle. Selkeän sään ansiosta Fuji näkyi hyvin. Kumma, miten sitä voikin odottaa "vain jonkun" vuoren näkemistä. Ja miten mieltä lämmittikään, kun Fujin vihdoin näki kunnolla. Vielä joskus haluan kiivetä katsomaan auringonnousua vuoren huipulta.


Budain talviloma loppui tänään. Kendosalin talviloma päättyi jo viikko sitten, kun kylmä harjoittelu, kangeiko, alkoi lauantaiaamuna kello viisi. Viikon kestävä kangeiko on talvikauden erityisharjoittelu, joka kestää viikon. Harjoituksen on tarkoitus olla kylmä ja uuvuttava, jolloin kysymys on itsensä voittamisesta. Budain kangeiko alkoi aamuviideltä ja kesti kaksi tuntia.

Ennen kangeikoa olin luulossa että salin ikkunat pidetään auki, jolloin salissa olisi todellakin kylmä. Mutta ei, ikkunat olivat kiinni. Salissa ei ole lämmitystä, joten olihan siellä viileätä, mutta ei kylmää. Katsuurassa ei ole kovinkaan talvisia olosuhteita, aamuviideltä lämpötila oli juuri nollassa. Tämän talven pakkasennätys on toistaiseksi -3 astetta.

Harjoitukset alkoivat lyhyellä lämmittelyllä ja lyhyillä subureilla, kuten normaalistikin. Seiretsun jälkeen vuorossa puoli tuntia kirikaeshia. Sen jälkeen toinen puoli tuntia kakarikeikoa. Neljännen vuoden opiskelijat asettuivat kahdeksi motodachiksi yhtä kakaria kohden. Opettaja paukutti taikorummulla rytmiä ja opiskelijat juoksivat sen puoli tuntia yrittäen lyödä neljäsluokkalaisia. Onneksi kakarijonossa ehti hieman levähtämään, meinasi käydä kunnon päälle. Kakarikeikon jälkeen lopuksi vielä tunti jikeikoa. Keikon aikana aurinko nousi ja aamuauringon valo tulvi salin suurista ikkunoista sisään. Harjoitusten jälkeen kuumaan suihkuun ja vielä muutamaksi tunniksi uudestaan nukkumaan.

Kangeiko oli mielenkiintoinen kokemus. Mutta valitettavasti Fuji-vuoren retken takia ja sieltä saamani flunssan takia en voinut osallistua koko viikon harjoituksiin. Kangeiko on vastakohta kesän kuumimpana kautena tehtävään harjoitukseen. Vaikka kesäharjoittelu on hiostavaa, taitaa se silti olla mielekkäämpää. Ei ainakaan tarvitse herätä puoli viideltä aamulla harjoituksiin.

Budain ulkomaalaisia opiskelijoita suomalaisillekin tutun opettajan kanssa.

Lisää kuvia Flicker'issä.

Uusivuosi Tokiossa

Kun kerran joulu tuli viettyä Japanissa, niin mikseipä sitten samalla vuodenvaihdekin. Menin japanilaisen ystäväni kanssa vuoden viimeisenä iltana Tokioon. Illalla yhdentoista jälkeen suuntasimme kohti Zojoji-temppeliä, joka sijaitsee Tokyo Tower'in juurella. Temppelin alue ja läheiset kadut olivat täynnä ihmisiä, mutta alueen pienuudesta johtuen ei ihmismäärä ollut kuitenkaan päätähuimaava. Helsingin Senaatintorillakin lienee ollut enemmän ihmisiä.

Ennen keskiyötä yleisölle oli järjestetty pientä ohjelmaa; puheita ja temppelimusisointia. Kellon lähestyessä kahtatoista ihmiset laskivat sekunteja suureen ääneen, kuten tapana on, mutta ilotulitusta vuoden vaihtumisen merkiksi ei ollut. Kolmelle tuhannelle ihmiselle oli alkuillasta jaettu ilmapallo, jotka yhteisesti laskettiin ilmaan keskiyöllä. Uuden vuoden perinteenä joimme kupposet kuumaa ja makeaa amazakea, jota paikalla jaettiin ilmaiseksi kaikille. Voi mikä menestys ilmainen alkoholitarjoilu olisikaan Suomen yleisötapahtumissa! Japanilaisten suhtautumineen alkoholiin ja sen julkiseen nauttimiseen ei ole ihan yhtä ryppyotsaista kuin mitä se on Suomessa. Vuoden vaihtumisen jälkeen ihmiset jonottivat sankoin joukoin pääsyä temppeliin rukoilemaan ja esittämään toiveensa suuremmille voimille.

Japanilaisilla on perinteenä nähdä vuoden ensimmäinen auringonnousu. Näin mekin päätimme tehdä. Ystäväni ajatteli, että voisimme katsoa auringonnousun Tokyo Towerista, joten kävelimme tornin juurelle, joka avautuisi auringonnousua odottavalle yleisölle aamuneljältä. Paikalla oli jo yöllä kahden aikaan sellainen jono ihmisiä jonottamassa, että päätimme hylätä ajatuksen. Samalla säästyimme myös kylmettymiseltä, sillä yö oli kylmä, vaikka ei pakkasta ollutkaan. Toinen suunnitelma oli katsoa auringonnousu läheisessä puistossa, Tokionlahden rannalla.

Aamunkoittoon oli vielä aikaa, joten aika piti käyttää hyödyllisesti. Piti etsiä izakaya-ravintola. Sen löytäminen sitten kestikin hetken aikaa, koska alueella ei ravintoloiden - varsinkaan yhä auki olevien - määrä ollut suuri. Tilaukseen jotain lämmintä naposteltavaa ja vuoden ensimmäinen olut. Siinä aamuneljältä olutta nauttiessani ajatukset kävivät Suomessa, jossa vuodenvaihde oli vasta edessä. Ja mitä siihen vuoden ensimmäiseen olueen tulee, niin oli vedenmakuinen pettymys. Tällä kertaa halvalla ei saanut hyvää olutta.

Ravintola meni kiinni, mutta auringonnousuun oli yhä reilu tunti aikaa. Siispä hetkeksi nettikahvilaan nukkumaan. Nettikahvilan sisällä olikin todella kuuma, joten unta ei tarvinut kauaa odotella. Onnekseni kuitenkin heräsin herätyskellooni, vaikka osa-aikatöiden takia olinkin herännyt jo vuorokautta aikaisemmin. Vihdoin suunta kohti merenrantaa.

Samaan puistoon oli matkalla muitakin ihmisiä, joten pienen puiston rantakaiteisiin nojaili paljon ihmisiä. Paikan päällä meille valkeni karu totuus. Horisontti oli pilviä täynnä, joten aurinko ei olisi näyttäytynyt kuin vasta aamupäivällä. Siellä se pilvien takana kuitenkin nousi, vaikkemme sitä nähneet. Eikä auringonnousua sen koommin nähty Katsuurassakaan, siellä satoi vettä.

Aamuseitsemältä ei ollut jäljellä enää kuin yksi asia. Aamiainen Muumikahvilassa. Kahvilan oven takana oli jo kahdeksalta pitkä jono ihmisiä, jotka jonottivat yllätyskassin takia. Japanissa joillakin kaupoilla on tapana tehdä yllätyskasseja, joiden sisältöä asiakkaat eivät tiedä. Kassin myyntihinta on selkeästi alhaisempi kuin kassin sisältö, joten yllätyskassit ovat suosittuja täällä. Muumikahvilassakin oli myynnissä noin 30 ja 80 euron arvoisia kasseja, jotka menivät kuin kuumille kiville. Edullisemmassa kassissa oli sekalaista Muumiaiheista tavaraa, tavaran arvo näytti hipovan myyntihintaa. Kalliimmassa kassissa oli ilmeisesti mukana astioita tai kahvikuppeja ja muuta arvokkaampaa. Kahvin ja korvapuustin jälkeen koittikin jo odotettu kotiinpaluu. En ole hyvä nukkumaan junassa, mutta tällä kertaa nukkuminen ei jostain syystä tuottanut ongelmia.

Katsuurassa vuoden ensimmäinen päivä oli lämmin ja aurinkoinen, joten kotiin oli kiva palata. Vuodenvaihde taisi kuitenkin olla uuvuttava, sillä hieman sen jälkeen kun olin käynyt päiväunille, tapahtui M4-voimakkuuden maanjäristys. Minä en siitä ollut tietoinenkaan, vaan nukuin onnellisena järistyksen yli, vaikka jälkeenpäin kaverit kertoivat sen olleen tuntuva. Olisihan se kuitenkin ihan hyvä, jos heräisi maanjäristyksiin...

Katsuurassa asiat jatkuvat entiseen tapaan. Talviloma päättyy pian, osa-aikatyöt loppuivat jo. Tänään päättyi myös kendosalin talviloma, vuoden ensimmäiset harjoitukset pidettiin aamunkoitteessa. Mutta niistä lisää myöhemmin.

Ihmisiä Zojoji-temppelin pihalla. Taustalla Tokyo Tower.

Ilmapallot päästettiin irti vuoden vaihtuessa.

Ihmiset odottivat sisäänpääsyä temppeliin.

Siinä se on, vuoden 2012 ensimmäinen auringonnousu.

Ihmiset jonottivat Muumikahvilaan jo ennen ovien avautumista.