tiistai 21. helmikuuta 2012

Helmikuun kuulumisia

Edellisestä kirjoituksesta on kulunut melkein kuukausi, anteeksi!

Meidän ulkomaisten opiskelijoiden osalta opetus loppui noin kuukausi sitten. Meille ei järjestetty kokeita tai muitakaan testejä, ainoastaan kendo-opettajalle täytyi kirjoittaa kaksi raporttia. Tietenkin japaniksi käsinkirjoitettuna, joten olihan siinäkin hieman haastetta.

Opiskelujen loppumisen jälkeen elo onkin ollut varsin rauhallista. Olemme tehneet vielä muutamia retkiä opettajan johdolla. Alkukuusta kävimme kahdella eri temppelillä. Luonnollisesti, vanhat temppelit olivat hienoja ja niiden ympärillä olevat metsät ovat suuria ja rauhallisia. Vajaa pari viikkoa sitten kävimme Hakonessa, joka on tunnettu onsen-kylpylöistään. Hakone on lähellä Fuji-vuorta, joten näin vuoren taas, hieno näky! Paikka oli kaunis, mutta rauhallinen. Päiväsaikaan alueella näkyi joitain ihmisiä, mutta illalla oli todella rauhallista, ei ketään missään. Yritimme etsiä parin kaverin kanssa izakaya-ravintolaa illalla. Etsimisen jälkeen niitä löytyi kaksi, kumpikin melko etäällä toisistaan. Valitettavasti näille latinomiekkosille ei kumpikaan kelvannut, koska ravintolat olivat hiljaisia, eikä siellä siis ollut naiskauneutta. Itse olisin kyllä voinut keskittyä siihen olennaiseen ihan kaverusten keskenkin, siis syömiseen ja juomiseen, mutta ei. Ilta sujui siis rauhallisesti majatalossa televisiota katsellen... Seuraavana päivänä kiersimme vielä muutamia nähtävyyksiä ja kävimme ostoskeskuksessa, josta löytyi myös Iittalan kauppa. Siellä japanilaiset ihastelivat muumituotteita.

Meidän Hakonen retki oli hyvä, mutta hieman vaisu verrattuna viime vuoden opiskelijoiden retkeen. Me olimme yhden yö kylmässä Hakonessa, kun edellisvuonna olivat kolme päivää lämpimällä Okinawalla... Kolmas ja viimeinen retki oli viime viikolla. Kävimme Tokiossa museossa, joka keskittyi Tokion historiaan, Edo-kaudelta nykyaikaan. Museon jälkeen kulutin muutaman tunnin Asakusan kaduilla kuljeskellessa.

Valmistuminen on hieman vajaan kuukauden päässä, siihen asti on lähinnä laiskottelua. Tässä välissä olisi hyvää aikaa kuljeskella turistina, mutta opiskelijabudjetilla se on mahdotonta. Varsin valitettavaa. Katsuurakin on kaunis kaupunki, ilmat alkavat lämmetä kohti keväisiä lämpötiloja. Vaikka on vielä helmikuu, olen jo nähnyt muutaman kukkivan kirsikankukan. Varsinaista kukintaa joutunee vielä odottamaan hetken.

Niin, ja se mitä kirjoitin edelliskerralla kämppiksen vaihdosta... Perun puheeni. Kiinalainen kulttuuri ja käytöstavat saattavat olla mielenkiintoisia, mutta ei oman kodin oven sisäpuolella.

Kuvia temppeliretkeltä

Kuvia Hakonesta