maanantai 12. lokakuuta 2015

Sukellus suomalaiseen juniorikendoon, osa 1

Sukellus suomalaiseen juniorikendoon

Tengu-blogissa alkaa nyt Teemu Kivekkään (kendo 2.dan) vieraskynä-juttujen sarja. Teemu aloitti kendon vuonna 2011 Helsingin Kendoseurassa ja opiskelee nykyisin fysioterapiaa Lappeenrannassa. Tässä vieraskynä-juttusarjassaan Teemu käsittelee omien kokemustensa kautta kendoharjoitusten ohjaamista ja etenkin lasten kendoharjoittelua Suomessa.

Teemu, ole hyvä!


Lahden kyu- ja ohjaajaleiri 22.8.2015

Tämän vuotinen kyu- ja ohjaajaleiri järjestettiin melko samalla idealla kuin aiemmatkin kyu-leirit. Tarjotaan kyu-tasoisille harrastajille juuri heidän kehitystasoaan vastaavia harjoituksia ja dan-tasoiset harrastajat pääsevät harjoittelemaan treenien ohjaamista.

Tällä kertaa leirille oli kutsuttu Kustaa Ylitalo pitämään luentoa, että minkälaista treenaamista nuorelle kannattaa tarjota missäkin vaiheessa nuoruuden kehityskaarta. Luento oli tehokas herättelemään ajatuksia itsessään, mutta luentomateriaali, jota teknisten ongelmien takia ei ollut tarjolla kovin paljoa leirillä, antaa paljon enemmän pureskeltavia asioita.

Kustaa Ylitalon luento
Kustaa Ylitalon luentomateriaali lasten monipuolisesta harjoittelusta

Sen pidemmittä puheitta palataan itse pääaiheeseen, eli junnutreenien vetämiseen ja kuinka se sujui minulta. En sen suuremmin pura tässä kirjoituksessa kaikkia leirillä teetettyjä harjoituksia, vaan keskityn siihen osioon, joka tarjosi itselleni eniten oppimista.

Lahden leiri oli minulle tosiaan ensikosketus junnutoimintaan isommassa mittakaavassa, jos jätetään satunnaiset motodachina toimimiset pois laskuista. Aikaisempaa ohjaamiskokemusta minulta on Helsingin päässä alkulämmittelyjen ja subureiden merkeissä, kunnes opintojen perässä muuttaessa aloitin järjestämään Kendotoimintaa Lappeenrannassa.

Kipinän junioripuolen vetämiseen sain opintojeni kautta, kun pääsin ohjaamaan ja opettamaan lapsia kahden eri tapahtuman muodossa. Tämän innostuksen myötä päätin lähteä Lahden leirille ottamaan selvää, että mitä se Kendo on junioreiden kanssa.

Ainut ennakkoajatukseni tulevista harjoituksista oli se, että junnutreenien ohjaaminen tulee olemaan haastavaa. Mutta minulla ei vain ollut harmainta aavistusta millä tavoin tämä tulee ilmentymään.



Lauantaipäivän jännitykset ja ohjaamiset

Pääsimme heti Kustaan luennon jälkeen varsin konkreettiseen tulikasteeseen, kun kahdelle kokelaalle oli sälytetty kokonaisuudessaan kaikkien erillisten junnutreenien ohjaaminen. Näin jälkeenpäin kokonaisuutta tarkastellessa tämä toi kyllä oman haastepykälänsä harjoitusten toteuttamiseen, vaikka meillä olikin apuina pari vanhempaa kendokaa ja oivalliset mentorit Kendoliiton puheenjohtajan ja juniorivastaavan muodossa.

Murphyn lait olivat hyvin tehokkaasti läsnä leirin aikana ja yksi kovimmista, kantapään kautta opituista asioista sisältyy näihin neljään (sotilas)lakiin hyvinkin voimakkaasti:

1. The important things are simple.
2. The simple things are very hard.
3. No plan survives the first contact intact.
4. Perfect plans aren't.

Okei, kaikki kohdat tässä ovat erittäin hyviä ohjenuoria ihan noin normaalistikin, kun tarkoituksena on vetää treenejä. Mutta viikonloppuna korostui erittäin hyvin 3. kohta, eli mikään suunnitelma ei selviä ensimmäisestä kontaktista koskemattomana.

Perjantai-illan suunnitelmia, jotka jo silloin elivät hyvin paljon omaa elämäänsä. Arvatkaa vaan, moniko tästä ennakkoon suunnitellusta asiasta oikeasti toteutui...

Kuten ylläolevasta kuvasta huomaa, meillä oli aika hyvin suunniteltu ohjelmarunko lauantaita varten. Suunnitelmat tosin lensivät melko pian romukoppaan ja hyvin pitkälti siitä johtuen, että itselläni iski jännitys päälle, jonka takia pääni löi tyhjää, kun olisi pitänyt aloittaa treenaaminen.

Edellisenä iltana pohdiskeltu treenirunko ei lähtenyt lentoon ollenkaan niin kuin piti, edes tutustumisleikkiä emme tehneet vaikka ideaa pallottelimme keskenämme hyvin paljon. Ja huvittavinta on se, että tähän olisi riittänyt aivan hyvin yksi pallo, jota olisimme voineet pallotella yhdessä ringissä. Eli asioista ei tarvitse eikä kannata tehdä itselle vaikeita miettimällä niitä liian monimutkaisesti.

Jännitysjäätyminen aiheutti sen, että ohjeistus lähti tulemaan selkärangasta sillä tasolla minkä parhaiten itse osaa, joten lyhyen esittelyn jälkeen teimmekin jumppaa, josta jatkoimme subureihin. Aiemmin Jarno Redsven (Kendoliiton juniorivastaava) oli kertonut erilaisia esimerkkejä, joilla voi vähän lisätä väriä normaaliin treeneihin, etteivät ne olisivat ihan niin monotonisia. Tämän pohjalta koitin maustaa subureita huutokilpailulla, jossa tehtiin vuorotahtiin, aikuiset vs. junnut ja kuulostella, että kumpi puoli huutaa kovempaa.

Ideana oikein hauska, mutta käytännön toteutus ei mennytkään ihan niin nappiin. Vanhan kaavan mukaan tulikin tehtyä neljää eri suburia n. 30 toiston edestä jokaista. Tämä kuulostaa varmaan aikuisen korviin hyvinkin normaalilta suoritukselta, jolta se tuntuikin sillä hetkellä, mutta heti lopetuksen jälkeen tuli tajuttua, kuinka monotoninen harjoitus se oli.

Tässä kohdassa täytyy kyllä kehua leirille päätyneitä junioreita, sillä he vetivät todella hienolla asenteella jopa noinkin monotonisen harjoituksen läpi ja sama asenne säilyi koko leirin ajan. Ehkäpä heitä oli briiffattu etukäteen, että nyt tulee ohjaajakokelaita, joten hymyilkää ja heiluttakaa miekkaa kuten ohjaajat neuvovat tai sitten nuoret vain halusivat tehdä kendoa kuten kaikki muutkin leirillä olevat.

Suburien jälkeen pidettiin pieni ja nopea palautesessio mentorien, apuohjaajien ja Kustaan kanssa. Ja tämä alkusetti saikin kyllä ihan aiheesta palautetta, käytettiin mielikuvaa, että ensimmäinen osio olikin jo ikään kuin se pääruoka, aterian pihvi. Mutta palautteessa korostettiin myös sitä, että tämä ei ole mitenkään automaattisesti huono asia. Tällöin olisi hyvä huomioida asioiden pilkkominen osiin, teetättää välissä jotain, joka irrottaa harjoittelijat siitä yksinkertaisesta toistamisesta.

Palautetuokio onnistui herättelemään jännityksestä ja tauon jälkeen jatkoimme ihan eri meiningillä harjoituksia, vaikka keskityimmekin vielä subureihin. Lähdimme heti jatkamaan suunnitellulla kivi-paperi-sakset -kilpailulla, jossa vaihtelimme lyöntiharjoituksia, joita hävinnyt osapuoli joutui tekemään. Tällä saimme heti kohotettua tekemisen meininkiä ja fiilis tuntui lähtevän hyvään nousuun. Tämän jälkeen suunta olikin onneksi puhtaasti vain ylöspäin, mikä näkyi iltapäivän treeneissä, joissa säilyi hyvä fiilis ja johdonmukaisuus itse harjoitteissa.

Juniorit ja Markus Ojala (Seinäjoen Kendoseura) apuohjaajan roolissa harjoittelevat etäisyydenhallintaa säilyttämällä kontaktin miekkojen välissä.
Kuva: © Mika Kankainen


Mitä havaintoja leiriltä jäi kotiinvietäväksi

Lyhyesti kerron, että junnutreenit eivät ole oikeastaan sen monimutkaisempia kuin aikuisten kanssa tehdessä. Koen, että suurimmat erot ovat enemmänkin siinä, että ohjaajan tulisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, mikä on yleinen fiilis harjoittelijoilla treenien aikana. Nuoret ehkä herkemmin antavat ilmi, että mikä on sen hetkinen mieliala tekemistä varten. Esimerkiksi juuri ennen lounastaukoa, kun olimme lopettamassa harjoittelua normaaliin tapaan, niin Jarno oli huomannut, että siihen hetkeen kaivataan jotain piristystä, jonkinlaista piristävää huipennusta. Jonka jälkeen pidimmekin yksinkertaisen kiai-kilpailun. Eli teimme jalkatyötä salia päästä päähän ja yhdellä hengityksellä huutaen koko ajan, voittajan ollessa se, joka pääsi kaikkein pisimmälle.

Myöskin kävi hyvin ilmi, että liian tiukkaa treenirunkoa ei kannata tehdä. Jos huomaa, että nyt valittu harjoitusmuoto tuntuu tylsältä eikä saa siitä hyvää fiilistä irti, niin tulisi olla valmis soveltamaan valittua harjoitusmuotoa eri tavalla. Tähän liittyen Jarno muistutti, että kunhan ohjaajakokemusta saa kartutettua enemmän, tulee samalla kerättyä omaan ns. työkalupakkiin enemmän erilaisia työkaluja, joita voi hyödyntää harjoitusten kasaamisessa, mikä myös auttaa tekemään tarpeen vaatiessa muutoksia ennalta-ajateltuun ohjelmaan.

Toisekseen olisin ehkä itse kaivannut selkeämpää tavoitetta, jota tulisi tavoitella eri harjoituksilla, sillä nyt leirillä tuli ajateltua harjoitusten suunnittelussa Kustaan luento-aihetta, eli monipuolista harjoittelua. Ja tämä oli oman ohjaajakokemukseni pohjalta hieman liian lavea ja osittain jopa vaikea tavoite.

Kehtaan myös myöntää näin jäljestäpäin, että olin niin keskittynyt itse treenien suunnitteluun, etten muistanut miettiä kaikkien harjoitusten kokonaisuutta, sitä kuuluisaa punaista lankaa. Onneksi mieleeni on kuitenkin melko hyvin iskostunut ajatus siitä, että hyvä, suora men-lyönti on kaiken A ja O. Jolloin näissä harjoituksissa tuli sentään harjoiteltua eri osa-alueita siihen liittyen.

Leiri tarjosi upean mahdollisuuden ottaa ensikosketus junioripuolen toimintaan ja sain itse irti paljon hyviä kokemuksia, runsain mitoin ajatuksia ja neuvoja sekä vinkkejä jatkoa varten. Ja jatkoa seurasikin pian Kotkan Kendoseuran järjestämän junnuleirin muodossa.

Junioriryhmän mentorit ja ohjaajakokelaat, vasemmalta oikealle:
Jarno Redsven (FKA:n juniorivastaava), Laura Ylitalo (Oulun Kendoseura Hokufuu), Mika Kankainen (FKA:n puheenjohtaja) & Teemu Kivekäs (Helsingin Kendoseura Ki-Ken-Tai-Icchi)
Kuva: © Markus Ojala


Oli mielenkiintoista ja omalla tavallaan haastavaakin lähteä kirjoittamaan tämmöistä blogausta omasta kokemuksesta, mutta toivottavasti tässä kirjoituksessa on havaittavissa sentään jonkinlaista punaista lankaa ja onnistun herättelemään ajatuksia. Kaikenkarvaiset kysymykset ja keskustelu aiheen tiimoilta on enemmän kuin tervetullutta, joten laita vain rohkeasti viestiä, kommenttia tai muuta.

Kiitoksia lukemisesta. Jatkan sukeltamista suomalaiseen juniorikendoon seuraavassa kirjoituksessani, joka käsittelee Kotkan Kendoseuran järjestämää junnuleiriä. Pysykäähän kuulolla!